Toimenpidekertomus laparoskopiasta

Tilasin tämän epikriisin sairaalan arkistosta ja ajattelin jakaa sen teillekin:

Diagnostinen laparoscopia, endometrioosipesäkkeiden poltto, hysteroscopia diagnostica

Navan alle n 1cm:n pituinen, vertikaalinen viilto. Veressin-neulalla ilmastoitu vatsaontelo. Asennetaan paikalleen kameratroakaari, saadaan heti hyvä näkyvyys. Heti tulee näkyviin vatsan etuseinämässä, virtsarakon alueella olevat endometrioosipesäkkeet (eli juuri siellä, missä mulla on ollut sellaista häiritsevää ylimärääräisyyden ja paineen tunnetta). Asetetaan vasemmalla alavatsalle pieni aputroakaari, lisäksi keskellä alavastaa 12mm:n troakaari. Tarkistetaan navan seutu, ei endometrioosipesäkkeitä eikä muuta poikkeavaa.

Toimenpiteeseen tulee myös JH (toinen lääkäri). Asetetaan paikalleen myös alatieinstrumentit. Nostetaan kohtu ylös ja näkyviin tulevat pienet endometrioosipesäkkeet oikealla ligamentum sakrouteriinan seudussa. Tarkistellaan tilannetta myös endometrioosivalolla. Sakrojen seudussa pieniä, 0,5mm:n kokoisia täpliä laajalla alueella. Pienillä polttopihdeillä poltetaan rakon seudussa olevat neljä pientä endometrioosipesäkettä. JH poistuu toimenpiteestä ja tilalle tulee MM (taas toinen lääkäri).

MM polttaa lisäksi oikean sakrouteriina ligamentin alueella olevat pesäkkeet. Anatomisesti kohtu, munajohtimet ja munasarjat täysin normaalit. Fimbrat vapaat. Ylävatsalla ei poikkeavaa. Troakaarit poistetaan. Navan ja alavatsalla olevaan haavaan laitetaan faskiaan Vicrylillä knopit. Iho suljetaan intrukutaanisesti. Lisäksi laitetaan haavoihin puudutusainetta. Toimenpidettä jatkaa MM. Hysteroskoopilla saadaan heti hyvä näkyvyys, näkyviin tulee normaali kohtuontelo, jossa normaali endometrium, molemmat tuuba-aukot näkyvissä. Ei polyyppeja eikä muutakaan poikkeavaa. Pienellä kyretillä otettu kohdusta pieni näyte. Tämä PAD-tutkimukseen.

Ja siis siinä PAD-tutkimuksessa ei löytynyt mitään. Ja tuo ligamentum sakrouteriina on ilmeisesti jokin kohdun kannatin?

Eilen otin viimeiset Orgametrilit ja jään odottelemaan kuukautisia. Laskujeni mukaan ensi tiistaina aloitan piikitykset.

Ja miten kävi tiputteluvuotojen?

Odotukset on olleet tietysti korkealla, että leikkauksessa löytynyt endometrioosi ja sen poisto olisi vaikuttanut myös tiputteluvuotoihin. Kovasti odotin, että ne jäisivät pois.

Nyt kuitenkin tiputtelen taas kolmatta päivää. En oikein tiedä, milloin kuukautisten pitäisi alkaa. Tein parit ovulaatiotestit leikkauksen jälkeen, jotta olisi jotain hajua kierron vaiheesta. Niiden mukaan kuukautisten pitäisi alkaa ensi viikon maanantaina.

Eli toinen viikko tiputteluja jäi pois, mutta nyt ollaan siinä tilanteessa, kuin vuosi sitten. Eli tuhruttelu alkaa viikko ennen kuukautisten alkua. Minusta edelleen kohtuutonta vuotaa 2 vkoa / kk. Se on vuodesta puoli vuotta.

Ärsyttää, harmittaa. Olen niin pettynyt.

N80.3

Lantion vatsakalvon endometrioosi.

Näin toipuessa on tullut tarve saada tietää lisää. Ei sitä oikein sairaalassa pienessä tokkurassa osannut kysyä lääkäriltä mitään. Ehkä soittelen ensi viikolla vielä polille ja kyselen sieltä mielipidettä siihen, että kannattaako tässä nyt e-pillerit tai minipillerit ottaa vähäksi aikaa käyttöön? Vai kannattaako olla ilman ja odotella syksyn hoitoja?

Toipuminen on kaikkiaan sujunut hyvin. Särkylääkkeistä pääsin miltei heti eroon ja joka aamu herätessä on aina vain edellistä aamua parempi olo. Sängystä nousu sujuu ketterämmin, kävely nopeammin ja jaksaminenkin paranee päivä päivältä. Vatsan toiminnan kanssa on ollut ongelmia, mutta kyllä sekin parempaan päin menee koko ajan. Turvotus on laskenut ja leikkaushaavojen ympärille on tullut mustelmia. Vatsa on alkanut kutista leikkaushaavojen alueelta eli kai sekin on merkki paranemisesta? Hartia-ja kylkipistoksia oli vain pari päivää leikkauksen jälkeen, mutta ne eivät tuntuneet mitenkään kamalilta, sillä minulla on niitä muutenkin aina loppukierrosta.

Perjantaina kävin ostamassa itselleni palkinnoksi kasan vaatteita:

Ajattelin, että ainakin tuo maxihame on nyt käytännöllinen, koska housuja en pysty vielä pitämään. Mennään siis sillä ensi viikko töissä :)

Olen tässä hirveästi miettinyt sitä, miksi en vieläkin painokkaammin vaatinut päästä leikkaukseen aiemmin. M sanoi, että varmaan siksi, kun kyllähän sitä jollain tasolla haluaa luottaa ja uskoa lääkäreiden sanaan. Ja niin se kai on. Kaikki sanoivat minun olevan terve ja useat lääkärit toitottivat sitä, että endometrioosia se ei ainakaan ole, kun en potkaise heitä päähän sisätutkimusta tehdessä. Ja että endometrioosissa ei ole ihan sellaisia vuotoja, kuin minulla ja kun ultrakin on ihan puhdas. Ja että endometrioosissa on yleensä PAHOJA kipuja.

Niin, mitkä sitten on PAHOJA kipuja? Onko se normaalia, että pelkää kuukautisia ja ne tuntuvat välillä urheilusuoritukselta? Tai onko se normaalia, että kuukautisten loputtua on helpottunut, että seuraavat tulevat vasta kuukauden päästä? Onko normaalia ajatella kuukautisia niin paljon?

Kun oireet tulevat pikkuhiljaa, niihin tottuu. Kaikenlaisiin kipuihin ja tuntemuksiin tottuu. Kaikkea alkaa pitää normaalina. Ja kun lääkäritkin sanovat kaiken olevan ihan normaalia. Sitä alkaa pitää normaalina jopa sitä, että vuotaa 3 viikkoa kuukaudesta tai sitä, että lapsen saaminen on vaikeaa tai sitä, että kuukautiset on kamala koettelemus. Tai sitä, että vatsassa tuntuu kauhea möykky. Onhan se tuntunut siinä jo 13 vuotta.

Blogisisko Peikkis kirjoitti endometrioosidiagnoosin saatuaan:

Mistä sitä tietää mikä on normaalia ja mikä ei oo. Ja kun pelkää lääkäreitä, niin sitä pitää normaalina sitäkin, jos käsivarsi tipahtaa matkasta.

Niinpä niin!

Kokemuksia leikkauksesta

Täällä olen nyt aika tarkkaan vuorokauden ollut kotona ja ajattelin tulla kertomaan teille leikkauspäivän ja seuraavien päivien kulusta.

Maanantaina aamulla piti peseytyä hyvin, ajella ihokarvat, poistaa kynsilakat, leikata kynnet, puhdistaa napa ja ottaa kaikki korut pois. Suihkun jälkeen piti nostaa jalat ylös noin puolen tunnin ajaksi ja laittaa sen jälkeen tukisukat jalkaan.

Klo 11.00. Ilmoittauduin LEIKO-yksikköön, jolloin sain vaihtaa sairaalavaatteet päälleni ja omat vaatteet laitettiin pussiin, joka kulki mukanani melkein leikkaussaliin asti. Leikkaukseen pääsyä jouduin odottamaan kolme tuntia ja aika todellakin mateli. M oli kanssani melkein koko ajan, joten oli siinä sitten odotellessa onneksi juttukaveri. Esilääkityksen sain n. 15 min ennen leikkaussaliin astelua ja se oli tavallinen panadol. Ei mitään rauhoittavaa tai muuta, jota vähän ihmettelin.

Klo 14.00. Leikkaussalissa asetuin sängylle makaamaan ja käteen laitettiin kanyyli, jonka kautta sain heti kipulääkettä. Nukutusta pelkäsin aika kovin etukäteen, sillä en ole kokenut sitä aiemmin. Nukutuslääkäri tuli pian paikalle ja kertoi, että alkaa nyt kanyylin kautta laittaa nukutusainetta. Hän pyysi pitämään silmiä auki ja silloin ajattelin, että NONNI, silmät vaan pysyy auki, eikä nukutusaine toimi mulla :) Filmi poikki...

Klo 16.20...seuraavaksi joku sanoo HERÄTYS ja ensimmäisenä meinaan kysyä, että MITÄ LÖYTYI? Tajuan kuitenkin olevani heräämössä ja ettei niiltä hoitajilta kannata sellaisia kysellä. Heräämössä oli tylsää, olisin halunnut heti lähteä osastolle. Sain heräämössä vielä kipulääkettä suoneen, kun oli kovat kuukautismaiset kivut. Lisäksi sain pahoinvointilääkettä, kun tuli sellaisia pahanolonaaltoja. En kuitenkaan oksentanut.

Lopulta heräämössä hoitaja sanoo toiselle nimeni ja puhuu jotain endometrioosista sekä osastolle siirrosta. Osastolta tulee mukava hoitaja hakemaan minut ja kärräilee naistentautien osastolle. Huoneessa on kaksi muutakin potilasta, vanhempia naisia.

Siinä aika sitten kuluu miettiessä sitä, mitä heräämössä kuulin. En oikein huomaa kelloa koko iltana. Saan vielä kipulääkettä suun kautta ja äiti ja isä käyvät minua katsomassa. Illalla saan teetä, mehukeittoa ja jogurttia. Pahoinvointilääke annetaan suuhun ja sen jälkeen saan hörpätä mehukeittoa. Tulee hiki, vatsalaukku alkaa krampata, nieleskelen ja otan oksennuspussin. En onneksi oksenna, mutta syödä en uskalla. Illan mittaan imeskelen jogurttia lusikasta.

24.00. Puolen yön aikaan haluan ensimmäisen kerran pissalle ja hälytän hoitajan sekä herätän varmaan huonekaverit :) Vessassa kestää ja kestää, pissaaminen tuntuu vaikealta, mutta hiljalleen sitä tulee pienissä osissa. Hoitajakin käy jo kyselemässä olenko valmis :) Kävely sujuu hyvin ja vessassakin suoriudun yksin, joten saan luvan yön mittaan kuljeskella omatoimisesti. En meinaa saada unta ja nukahdettuani herään siihen, kun tippapussi tyhjenee ja alkaa pitää omituista ääntä. Mietin, että voisin lähteä jo kotiin. Nukun pätkissä, kun toinen huonekavereista kuorsaa todella lujaa.

6.30. Aamulääkkeenä saan kipulääkettä. Nukahdan vielä.

8.00 tulee aamupala. Se maistuu hyvältä. Syön puolet puurosta ja leivästä. Hyvää omenamehua oli vain pieni pikari. Kahvi oli todella vahvaa, eikä sen väri juuri muuttunut, vaikka kuinka pisti sinne maitoa. Ihmettelen vähän aikaa leikkaushaavoja ja lähettelen tekstiviestejä.

10.00. Nuori tyttö tulee jututtamaan minua ja kertoo olevansa toinen minua leikanneista lääkäreistä. Vanhempi ei ollut ehtinyt, joten hän tuli yksin. Hän puhuu hyvin suomea, mutta on selvästi eestiläinen. Hän kertoo, että endometrioosi löytyi ja sitä poistettiin kohdun pinnalta, kohdun takaa eli peräsuolen lähettyviltä ja virtsarakon pinnalta. Hän epäilee lapsettomuuden johtuvan endometrioosista. Yritän kysyä onko endometrioosi tasoa I, mutta en oikein ole varma, mitä saan vastaukseksi tai ymmärtääkö hän mitä kysyn. Mutta ilmeisesti joo. Munasarjat, johtimet ja fimbrat on kunnossa, niissä endometrioosia ei ollut. Kohdun tähystyksessä näkyi normaali limakalvo, josta ottivat koepalan. Lääkäri kysyy vielä haluanko kotiin ja tarvitsenko sairauslomalapun. JOO ja JOO. Lapsettomuuspolin ihana hoitaja käy minua vielä katsomassa ja puhutaan syksystä. Hän laittaa meidät IVF-listalle. Jonoa ei taaskaan ole. Ihana 'Villi länsi' :) Soitan M:n hakemaan ja puen innoissani päälleni. Huonekaverit ihmettelevät enkö jää enää lounasta syömään. Sanon heipat hoitajille ja tallustelen hissukseen sairaalan pääoville. Raitis ilma tuntuu hyvältä.

M käy kaupassa ja minä odottelen autossa. Automatkalla töyssyt tuntuvat pahalta, joten pidän tyynyä vatsalla, joka pyysin M:n tuomaan. Kotona juodaan kahvit. On ihanaa olla kotona. Vatsa on kipeä ja hartia- ja kylpistoksia tulee ja menee. Liikkuminen on vähän vaikeaa. Syödään ruokaa ja nukahdan kolmen tunnin päiväunille. Viestittelen ja puhun puhelimessa illan. Kaikki haluavat tietää, mitä leikkauksessa löytyi.

Illalla tulee itkukin. Minulla ei sittenkään ollut päässä vikaa, olin koko ajan oikeassa. Olo on turhautunut. Kuinka paljolta olisin säästynyt, jos olisin päässyt tähystykseen aiemmin. Ja mitä kaikkia diagnooseja olenkaan matkan varrella saanut ja kuinka MONTA lääkäriä tavannut, kuinka paljon rahaa tuhlannut ja kuinka monta turhautunutta itkua itkenyt. Saanut toisenkin itkemään.

Kiukuttaa.

Illalla menen suihkuun ja otan laput pois. Vatsa on todella turvonnut.

Navasta alaspäin on pisin arpi, alavatsalla on kaksi pienempää. Vaikka vatsa on kipeä ja leikkaushaavat aristavat, on alavatsassa 'vapautunut' olo. Ikään kuin sieltä olisi se puristava ylimääräisyyden tunne otettu pois.

Tänään en ole särkylääkkeitä enää ottanut ja käveltiin M:n kanssa lähikauppaankin. Etanan menoahan se oli, mutta selvisin! Kotona tein vielä ruokaa ja sen jälkeen oli pakko himmata tahtia, sillä vatsa alkoi ilmotella tilastaan. Nyt olen huilannut ja kirjoitellut tätä.

Edelleen kiukuttaa se, miten monta vuotta olen joutunut miettimään, miksi mulla on ollut sellainen tunne vatsassa, kuin on ollut. Annan kiukun tulla ja olla. Sitä on joutunut niin monta vuotta pidättelemään.

Diagnoosi tuli

Endometrioosi.

Kirjoittelen enemmän, kun oon vähän toipunut. Tiedän, että endometrioosissa on pitkä diagnoosiviive, mutta että 13 vuotta?!?! Niin kauan mulla siihen meni oireiden alkamisesta.

P.S. Yhden neuvon haluan kaikille antaa: luottakaa omaan vaistoonne ja taistelkaa sen puolesta <3

Laparoskopia ja hysteroskopia

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Nyt tutkitaan sitten kaikki. Tehdään laparoskopian yhteydessä myös hysteroskopia. Kävin eilen leikkaushaastattelussa, tutkimuksissa ja verikokeissa. Ei montaa päivää aikaa jännittää: maanantaina se sitten tapahtuu!

Epätietoisuuden loppu?

Sain puhelun polilta. Huomenna tutkimuksiin, leikkaushaastatteluun ja verikokeisiin. Laparoskopia tehdään ensi viikolla tai sitä seuraavalla. En osannut ihan näin ripeää toimintaa odottaa. Mutta ihan kohta saan tietää, onko mulla endometrioosi.

Olivat siellä porukalla pohtineet tilannettani ja tähystys tehdäänkin leikkaussalissa, jotta jotain voidaan poistaa, jos poistettavaa löytyy. En tiennytkään, että ensin olivat suunnitelleet vain diagnostista tähystystä. Hyvä kuitenkin nyt näin päin.

Nyt jännittää, että jos sieltä ei löydykään mitään. Ja toisaalta taas kerran toivon, että mitään ei löydy. Sairausloman pituudesta ei ole vielä tietoa, mutta pystyn varmaankin kotoa aika pian leikkauksen jälkeen tekemään sitten jo etätöitä.

Kovin iloinen olen, että leikkaus tehdään näin kesän alussa. Ehtii sitten toivottavasti toipua hyvin, kun oma kesäloma koittaa.

Laparoskopiaan sitten vaan

Pregnylistä tulee huomenna 14 päivää. Tiedän olevani hieman ajoissa liikkeellä, kun lopetin jo lugesteronit varmistettuani asian tänään aamulla negatiivisella testillä. Uskon kyllä, että jokin häivähdys siinä testissä olisi jo näkynyt, jos niikseen olisi. Ja kyllä se alkanut vuotokin heti inseminaation jälkeen ennakoi sitä, ettei tästä viimeisestäkään kierrosta mitään tule.

Kuukautispoltot alkoivat heti, kun en laittanut enää lugesteronia oikeaan aikaan. Että kyllä ne kuukautiset sieltä on tulossa muutaman päivän sisällä.

Perjantaina on polille soittoaika ja yritän silloin päästä läpi saadakseni ehdotuksen laparoskopian ajankohdasta. Poli menee kesäsulkuun jo kesäkuussa ja toivon kovasti, että ehtisivät tehdä sen laparoskopian ennen sulkua.

Olo on jotenkin tyhjä. Ensimmäisinä toivonmurusina sain vuosi sitten käsiini neljä kuuria Klomifeeniä. Yksitellen ne muruset tipahtelivat sormien välistä lattialle. Kuukausi toisensa jälkeen. Sitten annettiin hieman isompia toivonmurusia, inseminaatioita. Siitä nekin vaan yksi kerrallaan mureivat jalkojeni juureen. Ja joka kerta sitä toivoi, edes vähän.

Nyt edessä on kesä, jolloin ei tapahdu mitään ja kaikki se toivo, mitä annettiin, jätti jälkeensä vain tyhjät kädet. Mitä tässä niinkuin nyt pitäisi tehdä? Olla vaan? En tiedä osaanko. Tuntuu uskomattomalta, että olemme läpikäyneet jo kahdeksan hedelmöityshoitoa ja ihan yhtä tietämättömiä olemme siitä, miksi niistä toivonmurusista ei ollut täyttämään toiveita.

Tällaista ankeaa tänne. Tuntuu, että toiveet lipuaa vain kauemmas ja kauemmas. Hoidoista 'helpot' on nyt tehty ja poli laittaa ovensa kiinni. Tänne me jäämme ihmettelemään. Yksinämme, keskenämme. Tyhjän päälle.

2. follikkeliultra kp 10

Käväisin taas ultrassa. Follikkelit oli edelleen oikeassa munasarjassa, vaikka vasemmassa on ollut nyt kaikkia kiputuntemuksia. Se on kuitenkin lepotilassa tässä kierrossa. Oikealla follikkelit olivat edelleen vähän päällekkäin, joten lääkärin oli vaikea niitä mittailla. Jotain 11mm ja 12mm ne olivat. Limakalvo oli 7mm ja se oli perjantaista kasvanut 3,5mm.

Lääkäri meinasi ensin, ettei inseminaatiota tehdä, kun osuu tuo arkipyhä vähän huonoon saumaan. Yritin sitten vähän kysellä, että eikö sitä voisi perjantaille kp 14 varata, kun se olisi ajoitukseltaan varmaan ihan hyvä päivä. Lääkäri sanoi, että poiketaan säännöistä ja varataan se siihen. En ihan ymmärtänyt, että mitä sääntöjä nyt rikotaan? Sitäkö, ettei enää ultrata ennen sitä?

Torstaina laitan irroituspiikkinä Pregnylin ja siihen asti pistelen Gonal-F:ää. Lugesteronit tulee kai taas loppukiertoon.

Laparoskopiaa olen tässä sulatellut mielessäni ja se alkaa tuntua alkupelästyksen jälkeen siltä, että sitä todellakin haluan. Siihen olen koko ajan halunnut ja nyt kun se olisi mahdollista, ei kannata perääntyä. Toisaalta sitten harmittaa, että se on tehty, jos sieltä ei löydy mitään. Ja toisaalta taas toivon, ettei sieltä löydy mitään. Mutta niin hankalia tuntemuksia mulla on vasemmalla puolella vatsaa, että kaipa se on oikeasti nyt ainoa keino saada selvyys kohta 13 vuotta jatkuneisiin arvuutteluihin.

Lääkärinkin kanssa vaihdettiin laparoskopiasta muutama sana. Hän kertoi, ettei endometrioosi välttämättä näy ultrassa ja laparoskopiassa voidaan löytää sitten sellaista pinnallista endometrioosia. Se on ikäänkuin tummempi alue jonkun limakalvon pinnalla ja sellaiselle endometrioosille ei voida tehdä mitään. Sitä ei siis voida leikata. En kovin vakuuttuneeksi tullut, että lääkärin mielestä mulle sitä laparoskopiaa kannattaisi tehdä, mutta koska olen toisen lääkärin kanssa näin sopinut, niin sillä mennään. Ei tämänpäiväinenkään lääkäri sitä vastaan ollut, höpötti vaan leikkauksen riskeistä. Ne käydään läpi sitten ennen leikkausta.

Kyllähän se leikkaus edelleen mietityttää ja pelottaa, mutta toisaalta en jaksa seuraavaa 13 vuotta miettiä, että mitä ylimääräistä vastsan sisäpuolella on. Nyt vihdoin on mahdollisuus saada selvyys tähän kaikkeen. Se tuntuu helpottavalta. Painontunne on kuitenkin niin häiritsevä, että se valtaa mielen päivittäin. Lisäksi ne kiputuntemukset ennen kuukautisia saavat mut joka kerta ihan vakuutuuneksi siitä, että sellaisia tuntemksia ei olisi, jos vatsassa ei olisi jotain sinne kuulumatonta.

Mutta jos sieltä vatsasta ei mitään löydy, niin sitten mulla on päässä vikaa!

Mitään leikkausjonoja näissä gynekologisissa jutissa ei polilla ole, joten jos tämän viimeisen inseminaation lopputuloksena alkaa kuukautiset (siis kun), varataan silloin aika leikkaukseen.