Maanantaina aamulla piti peseytyä hyvin, ajella ihokarvat, poistaa kynsilakat, leikata kynnet, puhdistaa napa ja ottaa kaikki korut pois. Suihkun jälkeen piti nostaa jalat ylös noin puolen tunnin ajaksi ja laittaa sen jälkeen tukisukat jalkaan.
Klo 11.00. Ilmoittauduin LEIKO-yksikköön, jolloin sain vaihtaa sairaalavaatteet päälleni ja omat vaatteet laitettiin pussiin, joka kulki mukanani melkein leikkaussaliin asti. Leikkaukseen pääsyä jouduin odottamaan kolme tuntia ja aika todellakin mateli. M oli kanssani melkein koko ajan, joten oli siinä sitten odotellessa onneksi juttukaveri. Esilääkityksen sain n. 15 min ennen leikkaussaliin astelua ja se oli tavallinen panadol. Ei mitään rauhoittavaa tai muuta, jota vähän ihmettelin.
Klo 14.00. Leikkaussalissa asetuin sängylle makaamaan ja käteen laitettiin kanyyli, jonka kautta sain heti kipulääkettä. Nukutusta pelkäsin aika kovin etukäteen, sillä en ole kokenut sitä aiemmin. Nukutuslääkäri tuli pian paikalle ja kertoi, että alkaa nyt kanyylin kautta laittaa nukutusainetta. Hän pyysi pitämään silmiä auki ja silloin ajattelin, että NONNI, silmät vaan pysyy auki, eikä nukutusaine toimi mulla :) Filmi poikki...
Klo 16.20...seuraavaksi joku sanoo HERÄTYS ja ensimmäisenä meinaan kysyä, että MITÄ LÖYTYI? Tajuan kuitenkin olevani heräämössä ja ettei niiltä hoitajilta kannata sellaisia kysellä. Heräämössä oli tylsää, olisin halunnut heti lähteä osastolle. Sain heräämössä vielä kipulääkettä suoneen, kun oli kovat kuukautismaiset kivut. Lisäksi sain pahoinvointilääkettä, kun tuli sellaisia pahanolonaaltoja. En kuitenkaan oksentanut.
Lopulta heräämössä hoitaja sanoo toiselle nimeni ja puhuu jotain endometrioosista sekä osastolle siirrosta. Osastolta tulee mukava hoitaja hakemaan minut ja kärräilee naistentautien osastolle. Huoneessa on kaksi muutakin potilasta, vanhempia naisia.
Siinä aika sitten kuluu miettiessä sitä, mitä heräämössä kuulin. En oikein huomaa kelloa koko iltana. Saan vielä kipulääkettä suun kautta ja äiti ja isä käyvät minua katsomassa. Illalla saan teetä, mehukeittoa ja jogurttia. Pahoinvointilääke annetaan suuhun ja sen jälkeen saan hörpätä mehukeittoa. Tulee hiki, vatsalaukku alkaa krampata, nieleskelen ja otan oksennuspussin. En onneksi oksenna, mutta syödä en uskalla. Illan mittaan imeskelen jogurttia lusikasta.
24.00. Puolen yön aikaan haluan ensimmäisen kerran pissalle ja hälytän hoitajan sekä herätän varmaan huonekaverit :) Vessassa kestää ja kestää, pissaaminen tuntuu vaikealta, mutta hiljalleen sitä tulee pienissä osissa. Hoitajakin käy jo kyselemässä olenko valmis :) Kävely sujuu hyvin ja vessassakin suoriudun yksin, joten saan luvan yön mittaan kuljeskella omatoimisesti. En meinaa saada unta ja nukahdettuani herään siihen, kun tippapussi tyhjenee ja alkaa pitää omituista ääntä. Mietin, että voisin lähteä jo kotiin. Nukun pätkissä, kun toinen huonekavereista kuorsaa todella lujaa.
6.30. Aamulääkkeenä saan kipulääkettä. Nukahdan vielä.
8.00 tulee aamupala. Se maistuu hyvältä. Syön puolet puurosta ja leivästä. Hyvää omenamehua oli vain pieni pikari. Kahvi oli todella vahvaa, eikä sen väri juuri muuttunut, vaikka kuinka pisti sinne maitoa. Ihmettelen vähän aikaa leikkaushaavoja ja lähettelen tekstiviestejä.
10.00. Nuori tyttö tulee jututtamaan minua ja kertoo olevansa toinen minua leikanneista lääkäreistä. Vanhempi ei ollut ehtinyt, joten hän tuli yksin. Hän puhuu hyvin suomea, mutta on selvästi eestiläinen. Hän kertoo, että endometrioosi löytyi ja sitä poistettiin kohdun pinnalta, kohdun takaa eli peräsuolen lähettyviltä ja virtsarakon pinnalta. Hän epäilee lapsettomuuden johtuvan endometrioosista. Yritän kysyä onko endometrioosi tasoa I, mutta en oikein ole varma, mitä saan vastaukseksi tai ymmärtääkö hän mitä kysyn. Mutta ilmeisesti joo. Munasarjat, johtimet ja fimbrat on kunnossa, niissä endometrioosia ei ollut. Kohdun tähystyksessä näkyi normaali limakalvo, josta ottivat koepalan. Lääkäri kysyy vielä haluanko kotiin ja tarvitsenko sairauslomalapun. JOO ja JOO. Lapsettomuuspolin ihana hoitaja käy minua vielä katsomassa ja puhutaan syksystä. Hän laittaa meidät IVF-listalle. Jonoa ei taaskaan ole. Ihana 'Villi länsi' :) Soitan M:n hakemaan ja puen innoissani päälleni. Huonekaverit ihmettelevät enkö jää enää lounasta syömään. Sanon heipat hoitajille ja tallustelen hissukseen sairaalan pääoville. Raitis ilma tuntuu hyvältä.
M käy kaupassa ja minä odottelen autossa. Automatkalla töyssyt tuntuvat pahalta, joten pidän tyynyä vatsalla, joka pyysin M:n tuomaan. Kotona juodaan kahvit. On ihanaa olla kotona. Vatsa on kipeä ja hartia- ja kylpistoksia tulee ja menee. Liikkuminen on vähän vaikeaa. Syödään ruokaa ja nukahdan kolmen tunnin päiväunille. Viestittelen ja puhun puhelimessa illan. Kaikki haluavat tietää, mitä leikkauksessa löytyi.
Illalla tulee itkukin. Minulla ei sittenkään ollut päässä vikaa, olin koko ajan oikeassa. Olo on turhautunut. Kuinka paljolta olisin säästynyt, jos olisin päässyt tähystykseen aiemmin. Ja mitä kaikkia diagnooseja olenkaan matkan varrella saanut ja kuinka MONTA lääkäriä tavannut, kuinka paljon rahaa tuhlannut ja kuinka monta turhautunutta itkua itkenyt. Saanut toisenkin itkemään.
Kiukuttaa.
Illalla menen suihkuun ja otan laput pois. Vatsa on todella turvonnut.
Navasta alaspäin on pisin arpi, alavatsalla on kaksi pienempää. Vaikka vatsa on kipeä ja leikkaushaavat aristavat, on alavatsassa 'vapautunut' olo. Ikään kuin sieltä olisi se puristava ylimääräisyyden tunne otettu pois.
Tänään en ole särkylääkkeitä enää ottanut ja käveltiin M:n kanssa lähikauppaankin. Etanan menoahan se oli, mutta selvisin! Kotona tein vielä ruokaa ja sen jälkeen oli pakko himmata tahtia, sillä vatsa alkoi ilmotella tilastaan. Nyt olen huilannut ja kirjoitellut tätä.
Edelleen kiukuttaa se, miten monta vuotta olen joutunut miettimään, miksi mulla on ollut sellainen tunne vatsassa, kuin on ollut. Annan kiukun tulla ja olla. Sitä on joutunut niin monta vuotta pidättelemään.
