Rakenneultra rv 20+5

Huhhuijakkaa, miten paljon jännitimmekään tuota viime perjantaista aamupäivää. Aivan kauhusta kankeana kävelimme keskussairaalan käytäviä kohti sitä siipeä, jossa NT-ultrakin tehtiin. Itse en enää edes jännitykseltäni muistanut sukupuolenkin mahdollisesti selviävän ultran aikana. Vahva epäilys meillä sukupuolesta kyllä valmiiksi olikin silti jo.

Ultrassa kaikki oli hyvin! Mitat vastasivat viikkoja, aivot, sydän, munuaisaltaat ja kaikki muukin näytti aivan normaalilta. Ei sitä meinannut millään uskoa, mutta totta se on! Vatsassani on pieni ihminen, jolla on kaikki ruumiinosat ja elimet oikeilla paikoillaan. Yhtä vilkas ja nopealiikkeinen sikiö siellä nähtiin, kuin NT-ultrassakin. Sukupuolesta ei ollut mitään epäselvyyttä. Voitte varmaan jo arvata, kumpaa tänne odotetaan joulukuussa saapuvaksi? Ihan oikeasti meille muuttaa joulukuussa pieni vauva. Edelleen se tuntuu niin kauhean kaukaiselta asialta. Olen päättänyt alkaa tekemään hieman töitä sen eteen, että päästäisin näitä maahan painettuja tunteita jo valloilleen!

Odotus jatkuu ja nyt olen pitkäaikaisella työpaikallanikin kertonut asiasta. Olen niin otettu siitä, mitä iloisia siellä oltiin meidän puolesta.

Edelleen raskaana

Se tuntuu uskomattomalta. Viimeisimmästä hoidosta alkanut raskaus on edelleen voimissaan. Sitä ei meinaa millään uskoa, että niin se vaan jatkuu itsellään, omalla painollaan, eikä se kuihdu mihinkään. Ei, vaikka mitään hormoneja ei enää käytetä tai käydä lapsettomuuspolin vastaanotolla. Nyt oma kehoni hoitaa tätä asiaa eteenpäin, kuten sen kuuluukin. Kerrankin se osaa toimia oikein!

Nyt on laskennallisesti rv 20+1. Tällä viikolla menemme rakenneultraan. Epäusko on vahvasti vielä läsnä, koska tänäänkin aamulla ennen töihin lähtöä ihmettelin, että missä se vatsa oikein on? Se, mitä niin kärsimättömästi odotan ilmaantuvaksi. Vai enkö vain itse huomaa sitä?

Liikkeitä olen tuntenut tosi aikaisilta viikoilta asti. Harmittaa, etten ole merkinnyt ylös sitä ensimmäistä kertaa, jolloin havahduin siihen, että tunsin jotain, jota en ennen ole tuntenut. Saattoi olla jopa rv 10, kun makasin sängyllä vastallani. Kohdussa tuntui pieni hipaisu, kuin höyhen olisi sivellyt kohdun sisäpintaa. Siitä ne alkoivat satunnaisesti, ne pienet hipaisut. En vain ymmärtänyt niitä pitkään aikaan liikkeiksi. Nyt asukki vatsassa potkii niin, ettei siitä voi enää erehtyä. Välillä se potkii napani korkeudelle, välillä ihan alavatsalle tai kohdunsuulle. Nähtävästi siis tekee välillä voltin, koska potkuja tuntuu noinkin eri kohdissa.

Tuleva rakenneultra jännittää ja jopa kauhistuttaa. Entä jos se asukki ei olekaan kasvanut? Entä jos jotain vikaa löydetään? Entä jos raskaus sitten vaan alkaa kuihtua pois? Nämä kauhukuvat yhdistettynä siihen, että potkujen myötä olen alkanut kiintyä ja rakastua, on pelottava yhdistelmä.