NT-ultra

En ollut oikein koskaan osannut ajatella, mitä tapahtuu blogilleni, jos hedelmöityshoidot onnistuvat? Niin pitkälle asioita ei vain uskaltanut pohtia. Tämä blogi on ollut mahdottoman tärkeä henkisen hyvinvoinnin kannalta sekä aivan uskomaton kanava ihanan vertaistuen tavoittamiseen.

Nähtävästi on selvää, että kirjoittamisen ollessa näin vaikeaa, ei tämä blogi tästä ruusuiseksi odotusblogiksi muutu. Mutta olen kuitenkin ajatellut, että tulen kirjoittamaan tänne etappeja (joita toivottavasti tulee) tämänkin matkan varrelta.

Siitä pääsenkin aasinsillalla kertomaan toisesta ja kovin odotetusta etapista. Meillä oli tämän viikon maanataina se NT-ultra, jota kai ajatellaan tietynlaisen riskirajankin ylittämisenä. Tuon ultran jälkeen olemme uskaltaneet hieman hymyillä ja kertoa raskaudesta ystäville ja sukulaisille.

Osallistuimme NT-ultran lisäksi veriseulaan eli nämä sitten yhdessä muodostavat ymmärtääkseni sen yhdistelmäseulan. NT-ultra oli iloinen kokemus. Näimme vilkkaasti pomppivan sikiön ja ultran tehnyt kätilö oli niin rempseä tapaus, että taas yksi kivenmurikka putosi sydämmeltä. Ultran jälkeen kätilö laski seulojen tulokset ja kohonnutta riskiä ei löytynyt. Tietysti se ei tarkoita vielä mitään, mutta omalla tavallaan helpotti kuitenkin oloa.

Täällä siis ollaan odottavin fiiliksin kaikin puolin. Odotan kesälomaa, odotan tuntevani sikiön liikkeitä ja odotan rakenneultraa. Vielä en oikein ymmärrä, että hedelmöityshoidot saattavat olla hetkeksi meidän kohdalta ohi. Olen ihan kauhean onnellinen.

Vempaimia ja luottavaisempaa mieltä

Mieli on rauhoittunut jonkin verran sitten viime postauksen. Raskaus on luultavasti jatkunut ja kaikki vuodot pysyneet pois nyt parisen viikkoa. Olen voinut taas kamalan pahoin, mutta onneksi se pahin aika painottuu aina iltaan ja selviän työpäivistä kohtuullisen hyvin. Kävin ostamassa jo b6-vitamiiniakin, kun luin sen joillain auttaneen pahoinvointiin. Muutamia vempaimiakin olen saanut nyt kotiin, joilla tätä raskautta seuraan.

Vempain nro 1: Verensokerimittari.
Neuvolassa kävin jo toisen kerran ja raskausdiabetesdiagnoosihan se tänne sitten napsahti. Sokerirasituskoe oli minulla ok, mutta aamun paastosokeri muutaman yksikön yli tavoitteen. Ja kuulemma yhdelläkin poikkeavalla arvolla tuo raskausdiabetesdiagnoosi tulee, eikä siitä sitten eroon pääse koko raskauden aikana. Joudun nyt mittailemaan sokeriarvojani neljästi päivässä. Alkuun vähän useammin, mutta jatkossa sitten kolmena päivänä viikossa. Ruokavaliolla arvot on pysyneet oikein hyvinä eli luulisin pärjääväni näin eteenpäinkin. Tosin en kyllä ruokavalioon juurikaan muita muutoksia tehnyt, kuin jätin ne satunnaiset herkkuhetket pois.

Vempain nro 2: Kotidoppler.
Kiitos teille ihan kauheasti vinkistä kotidopplerin suhteen. Päädyin tilaamaan edullisimman mallin ja sain sillä heti alkion sydänäänet kuuluviin. Doppler osoittautui minun mielelleni oikein sopivaksi ja sillä on ollut todella rahoittava vaikutus.

Tällä hetkellä ajan kuitenkin pelonsekaisin tuntein tukilääkitystä alas. Se tukilääkitys on ollut nimenomaan sellainen tuki ja turva. Olen luopunut jo kokonaan estrogeenilaastarista ja käytössä on enää yksi lugesteron päivässä. Tekee kovin tiukkaa luopua siitä viimeisestä.

Lapsettomuus on edelleen mielessä päivittäin (tai koko ajan). Tämän raskauden unohdan useammin, kuin lapsettomuuden. Luen edelleen lapsettomuuspalstoja ja kommentoin mielelläni kaikkea hedelmöityshoitoihin liittyvää. Se lapsettomuus on syvällä. Jossain vaiheessa mietin jo, että olisiko pitänyt ottaa neuvolassa puheeksi raskauteen liittyvät pelot sekä lapsettomuusajatukset ja mennä keskustelemaan näistä asioista jonkun ammattilaisen kanssa. Päätin sitten kuitenkin antaa itselleni aikaa. Luottaa siihen, että jossain vaiheessa lapsettomuus muuttuu erilaiseksi ja alan ymmärtää olevani raskaana. Aion ostaa ensimmäisen pienen vaatteen, jos saamme viikon 12 ultrassa hyviä uutisia. Sen vaatteen laitan sitten kotona näkyville, muistuttumaan siitä, että kaikki voi mennä hyvinkin.