maanantai 9. helmikuuta 2015
Kuinka masentavaa
Samalla, kun endometrioosikivut voimistuvat toisessa kyljessä, se ihan minimaalinen rintojen aristus hiipuu olemattomiin. Se viimeinen toivonripe! Onko pakko ees testata? Onko pakko taas kerran pissiä se yksi viiva siihen tikkuun ja tiirailla sitä tyhjää puolta siitä testistä suurennuslasin kanssa? Ei vaan jaksaisi näitä juttuja. Ne NIIN toistavat jo itseään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Valittelin siirrossa, että voiko tämä neljäskään siirto onnistua, kun ei kolme aikaisempaakaan ole onnistunut. Lääkäri "lohdutti", että valitettavasti tässä vaan vaaditaan näitä toistoja, että jokainen voi olla se kerta kun onnistuu.
VastaaPoistaTämä nyt siirretty oli hyvin hidas yksilö. Oli saanut sulatuksen jälkeen vasta yhden solun lisää. Tuntui niin turhalta reissulta, mutta kaveri lohdutti, että eivät ne sitä olisi siirtäneet, jos olisi ollut turhaa. Mutta toisaalta, niin kauan kun se on elossa, niin kai niiden on pakko se siirtää. Eivät he voi ilmoittaa, että ei kannata tulla, täällä on niin hidas tapaus, että heitetään se roskiin vaan... :(
Kysyin yhdeltä matikanopettajalta, että jos toistetaan neljä kertaa tapahtuma jonka todennäköisyys kertaa kohti on 30 %, niin mikä todennäköisyys on sillä että yhdellä kerralla tulee kyllä. Hän laskeskeli nopeasti päässään, että yksi kyllä on 75 % todennäköisyys. Valitettavasti se vaan ei mene noin todellisuudessa...
VastaaPoistaVoi kurjuus teidän tilannetta. Toivotaan kuitenkin, että vielä olisi mahdollisuus ja testi näyttäisi positiivista.
VastaaPoistaMeillä alkoi kanssa toinen IVF pitkällä kaavalla, sumutteluvaiheessa ollaan ja pe pitäisi aloittaa piikit. Itse suhtaudun tosi pessimistisesti koko hoitoon. Sen verran kovaa tultiin alas ensimmäisen hoidon epäonnistuttua, ettei jaksa elätellä toivetta. Täytyisi vaan yrittää muistaa, että jokainen siirto voi yhtälailla onnistua, kuten Annika yllä totesi.
Mietin myös sitä, että kolmen vuoden yrityksen ja virallisen lapsettomuuden jälkeen itsestäni tuntuu, että lapsettoman leima on minussa ikuisesti, ja mahtaako se helpottaa sittenkään, jos joskus oman pienen nyytin saamme. Niin paljon surua, huolta ja pelkoa se on tuonut mukanaan siitä, saanko ikinä kokea äitiyttä.
Voimia ja tuhat toivetta onnistumisesta teille!
Huominen jännittää sun puolesta (tai kanssa), ajatus siellä!
VastaaPoistaBertta