Kuulumisia

Tilanne on säilynyt muuttumattomana ainakin tietääkseni sitten viime kirjoituksen. Kirjoittaminen sitten taas on tällä hetkellä kovinkin vaikeaa. Olen vaan niin kovin hämmentynyt. Ei tätä oikein usko todeksi. Lisäksi väsähdin henkisesti sen varhaisultran jälkeen. En ole vieläkään saanut vastattua teidän ihaniin kommentteihin tai purettua kotona kasvavaa pyykkivuorta. Kaikki hoitojen aikaiset huolet ja tuo epäselvä alkuraskaus ryöpsähtelevät ulos totaalisena saamattomuutena.

Olen ollut ajoittain todella pahoinvoiva ja fyysisestikin väsynyt. Suussa on koko ajan outo maku. Ja se paha olo on jotain sellaista, kuin oksennustaudissa ennen sitä oksennusta. Paitsi vaan, että nyt en oksenna. Voin vaan pahoin ja kerran taisi itkukin tulla sen vuoksi. Tuntuu, kuin olisin kohta neljä viikkoa odottanut, että oksentaisin, mutta turhaan. Öisin nukun 8-10 tuntia ja melkein joka päivä 2 tunnin päiväunet. Silti haahuilen, kuin jossain unen rajamailla.

Tuossa toissaviikolla kadotin mystisesti kaikki raskausoireet ja sen jälkeen alkoi sietämättömät alaselkäsäryt. Siinä vaiheessa melkein odottelin jo vuotoa ja marssein yksityiselle ultraankin todistaakseni pelkojeni olevan oikeassa. No, väärässähän ne.

Olen vuotanut taas pikkuisen ja hermoillut siitäkin. Viimeisimmän hermoromahduksen sain, kuin paikallinen meijeri oli onnistunut päästämään listeriabakteerin maitotölkkeihin ja minähän olin ehtinyt juomaan sitä saastunutta maitoa lähemmäs litran jossain maitokaakaohimoissani.

Lapsettomuus ja raskauden rankka alku on jättänyt jälkensä. En osaa iloita, mutta osaan kyllä huolehtia sitten melkein kaikesta. M:kin tuossa kerran jo hermostui juttuihini, kun olin sitä mieltä, ettei neuvolaankaan tarvitse mennä, kun ei tästä mitään tule. Kyllähän me siellä neuvolassa olimme, yli 1,5 tuntia. Seuraavaksi olen menossa kilpirauhaskokeisiin ja sokerirasitustestiin. Sen jälkeen tapaan neuvolalääkärin ja siitä ei olekaan kauaa seuraaviin verikokeisiin ja kaupungin tarjoamaan ensimmäiseen ultraan. Joka on minulle tosin sitten jo viides.

Edelleen koen vähän vieraampien ihmisten seurassa kantavani lapsettomuuden salaisuutta. Että nyt tilanne on hetkellisesti toinen, mutta se voi muuttua ja viedä meidät takaisin lähtöpisteeseen.

Mutta minä yritän. Yritän iloita, haaveilla ja nauttia. Koska nyt tilanne on tämä.

Varhaisultra

Tänään oli hartaasti odotettu varhaisultra. Menneenä viikonloppuna tuhruvuoto ja vatsakivut loppuivat ja seuranani ollut järkyttävä etova olokin alkoi laantua. Tietysti sitten ihan maani myyneenä astelin tänään polille ja sanoin M:llekin, ettei kannata odottaa mitään, mulla on huono fiilis tästä.

Siellä se alkio silti taas oli ja nähtiin pieni sykekin. Dopplerilla ei kuunneltu tällä kertaa. Alkio vastasi viikkoja 6+3. Lääkärin laskujen mukaan nyt on 6+4 ja omien laskujen mukaan on 6+5. Sain kehotuksen soittaa neuvolaan. Lapsettomuuspoli jää nyt pois kuvioista.

Lopuksi lääkäri onnitteli meitä kahta suu mutrulla istuvaa myrtsinaamaa. Tämä hoidon onnistuminen ei oikein meinaa mennä jakeluun. Kummallekaan.

<3

Näin tänään pienen läpättävän sydämen ja kuulin pienen jumpsutuksen. Siellä se alkio nyt oli, kaikesta huolimatta elossa.

Tänään vastassa oli eri lääkäri. Hän oli asioista aivan toista mieltä, eikä minun olisi näin pian eilisen jälkeen tarvinnut palata polille ja vielä valmistautuneena johonkin operaatioon. Ei todellakaan näin aikaisilla viikoilla.

Tämän päiväinen lääkäri vielä sanoi, ettei hän osaa kovin hyvin käyttää juuri sitä ultralaitetta, jolla minut ultrattiin, mutta ihan riittävän hyvin hän mielestäni osasi. Kaikki kaavinnat tai lääkkeelliset tyhjennykset peruttiin.

Kiitos teille kaikille silmiä avaavista kommenteista! <3 Ei tässä vuoristoradassa nyt oikein meinaa enää pysyä kyydissä.

Tuomio tuli

Taas on tapahtunut. Pääsin ultraan sovittua aiemmin ja huonoja uutisia tuli. Alkio oli kohdussa, mutta lääkäri sanoi, että normaali raskaus ei ole kyseessä. Sykettäkään ei näkynyt. Siitä suoraan labraan, jossa otettiin viisi putkea verta. Huomenna aamulla menen sairaalaan syömättä ja juomatta. En tiedä yhtään, mitä tapahtuu.

3. HCG-mittaus (pp 20)

Tällä viikolla on taas tapahtunut. Sunnuntaina aloin jälleen vuotaa kirkasta verta. Tiistaina soitin hoitajalle, että mitä tehdään? Eikö mitään voisi tutkia ennen ensi viikkoa? Hän määräsi minut jälleen verikokeisiin. Tällä viikolla on muulloinkin hulahdellut ihan varoittamatta ja sekös vie uskoa entisestään mistään onnistumisesta.

Eilen illalla jouduin soittamaan päivystykseen, kun vasen puoli vatsasta kipuili niin, että se alkoi jo vaivata mieltä. Samalla hulahteli taas sitä verta.

No mutta. HCG oli 22192. Kipuiluun sain ohjeeksi ottaa panadolia.

Olen siis käytännössä vuotanut nyt melkein tauotta kaksi viikkoa ja raskaushormoni se vaan nousee. Kipuilu vaivaa tietysti mieltä, mutta olen yrittänyt rauhoittua ajattelemalla, että endometrioosikin voi ne kivut aiheuttaa. Sitä on nimittäin juuri siellä vasemmalla puolella.

Kun ei vaan helpota

Viikonlopun aikana olen vähän osannut rauhoittua, mutta tänään alkoi taas verinen vuoto. Kuukautiskipuja ei ole, mutta lievää jomottelua/nipistelyä kohdun alueella kylläkin. En tiedä miten ihmeessä pysyn järjissäni sinne ultraan asti.

Normaaliin raskauteenhan ei kuulu veriset vuodot, siitä on aina lähdettävä. Mutta onhan niitä tapauksia paljonkin, joilla raskaus on vuodoista huolimatta ollut kohdussa ja jatkunut normaalisti loppuun asti.

Olin aina mielessäni pohtinut, että jos joskus hoidoilla saadaan jotain aikaan, niin huono tuuri tällä rintamalla ei voi enää jatkua, vaan saisin sitten kokea ainakin normaalin raskauden. Mutta näköjään se menee niin, että kun niitä ongelmia on, niin niitä sitten on!

Seuraava etappi

Lääkäri soitti tänään. Hän piti mitattuja HCG-arvoja oikein hyvinä, mutta toki se minun vuoto pitää huomioida, kun ekassa IVF:ssäkin kävi, kuten kävi. Hoitaja kyllä sieltä taustalta huuteli, että PAS:eissa on normaalia enemmän kaikkia vuotoja.

Lääkäri kyseli voinnista ja oli sitä mieltä, että vappuaattona voisi kokeilla ultrata, jos jotain näkyisi. Sain hädin tuskin vinguttua ajan sen viikon maanantaille. Eli aiemmin eivät ota ultraan, mutta päivystykseen pitää lähteä, jos alkaa taas vuoto, alavatsakivut, pyörrytys tai hartiapisto.

Oikeaa hartiaa mulla pistää nyt koko ajan, mutta laskenko sen nyt sitten endometrioosin oireeksi? Muita kipuja tai vuotoja ei enää ole. Eli näillä näkymin pitää siis odotella vielä yli viikko. Yritin katsoa yksityiseltä puolelta aikaa ultralle, mutta sinne ensi viiikon lopulle nekin ajat menevät. Kai tässä pitää nyt sitten vaan jotenkin sinnitellä.

Lääkäri yritti vielä rauhoitella, että HCG-arvojen perusteella hän ei epäilisi kohdunulkoista, mutta sanoi ymmärtävänsä huoleni ottaen huomioon tuon minun vuotohistoriani. Eli nyt tarvitaan vaan kärsivällisyyttä ja taitoa pitää jalat maassa (tai maan alla).